Forssalainen abiturientti Mia Mäntymaa oli viime vuonna kesätöissä HK Ruokatalolla ja hakee sinne tulevaksikin kesäksi. (Kuva: Seppo Pessinen)
Työpaikkoja on, mutta kasvavat hakijamäärät vaikeuttavat työn saantia
Ami Laaksonen FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Kesätyöpaikan saaminen ei ole koskaan ollut helppoa, mutta näin taantuman aikaan se voi olla vielä vaikeampaa. Esimerkiksi HK Ruokatalo Oy aikoo työllistää tulevana kesänäkin Forssassa runsaat 100 kesätyöntekijää, mutta hakemuksia on jätetty jo 150, vaikka hakuaikaa on jäljellä vielä kaksi kuukautta. K-citymarket Forssan kauppias Mikko Virtanen vahvistaa, että myös kaupan alalla hakijoita on selvästi enemmän kuin aiempina kesinä. - Teollisuus ehkä himmaa kesällä, mutta kaupan alalla työntekijöitä tarvitaan. Saatamme jopa lisätä kesätyöntekijöiden määrää viime vuodesta, mutta toisaalta hakijoiden määrän kasvaessa kesätyön saaminen on entistä hankalampaa, Virtanen näkee. Forssan työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Martti Mustonen toteaakin, että kovin ronkelin ei ole helppo saada kesätöitä. - Suurta hakemusryntäystä ei ole vielä tullut. Nuoret hakevat edelleen aktiivisesti työtä, mutta kaikille alan opiskelijoille ei riitä hyvänäkään aikana oman alan töitä. Työn saaminen on helpompaa, mikäli on valmis liikkumaan, Mustonen näkee. Mikko Virtanen vaatii kesätyöntekijältä ennen kaikkea reipasta asennetta. - Sen kynnyksen kun ylittää niin on pitkällä. Pitää olla myös oppimiskykyinen ja -haluinen. Muut asiat tulevat ajan myötä, Virtanen ohjeistaa kesätyötä hakevia nuoria.